Positiivinen luottorekisteri vähentäisi ylivelkaantumista

Kansanedustaja Sampsa Kataja sanoi A-Talk ohjelmassa velallisille syntyvän ongelmia, kun pikavippejä otetaan toinen toisensa päälle, eikä velkaantumiskierrettä katkaista ajoissa. Kierteen katkaiseminen on kuitenkin hyvin vaikeaa, sillä pikalainapalvelut, eivätkä edes pankitkaan, näe asiakkaalla jo olemassa olevia velkoja. Näin lainanhakija voi siis käytännössä valehdella olevansa velaton, eikä luotontarjoaja saa tietää totuutta mistään.

Ohjelmassa oli pikavippejä puolustamassa OPR-Vakuus Oy:n toimitusjohtaja Richard Rosenius, jonka mielestä myös pikavippien ottaminen muiden velkojen päälle on todellinen ongelma. Rosenius onkin esittänyt mm. Suomen Pienlainayhdistyksen tavoin ratkaisuksi positiivista luottorekisteriä, josta nähtäisiin maksuhäiriömerkintöjen lisäksi myös asiakkaalla jo olemassa olevat lainat ja muut velat. Näin velkakierre voitaisiin katkaista ajoissa.

Kun ihmisten alkaviin velkakierteisiin voitaisiin tarttua jo niiden alkuvaiheissa, maksuhäiriömerkinnät luonnollisesti vähenisivät. Positiivisesta luottorekisteristä voisi mahdollisesti olla hyötyä myös kuluttajille, kun luotontarjoajat näkisivät kuluttajien mahdollisista maksuhäiriömerkinnöistä ensinnäkin milloin merkintä on tullut, mutta myös että onko merkintään johtanut velka jo maksettu takaisin. Näin myös maksuhäiriömerkinnän saaneiden kuluttajien voisi olla mahdollista saada lainaa.

Eduskunta on kuitenkin ollut syystä tai toisesta positiivista luottorekisteriä vastaan. Yli 120 kansanedustajaa on allekirjoittanut Sampsa Katajan tekemän lakialoitteen, jonka päämääränä on kieltää pikavipit. Yli 140 kansanedustajaa taas on kirjoittanut Lenita Toivakan ajaman lakialoitteen, joka toisi pikavippitoimintaan huomattavia tiukennuksia. Välillä tuntuukin, että eduskunnassa mielletään helpommaksi kieltää koko pikavippitoiminta, kuin että puututtaisiin epäkohtiin niiden ratkaisemiseksi.

Tähän liittyvät artikkelit

  • Korkorajoitus puuttuu elinkeinovapauteenKorkorajoitus puuttuu elinkeinovapauteen
    Pienlainayhdistyksen mukaan lakiehdotus rikkoo elinkeinovapautta, sillä sen mukaan yrittäjältä viedään mahdollisuus liiketoimintaansa, mikä on aivan totta.
  • AasaAasa
    Aasa Oy on kotimainen rahoitusyhtiö, josta voit hakea apua tilapäisiin rahahuoliin helposti ja nopeasti. Aasa tarjoaa 2000-5000 euron suuruisia kulutusluottoja, eli palvelun lainatarjonta on suunnattu kohtuullisen suurta lainaa ilman vakuuksia tarvitseville henkilöil...
  • Ylivelkaantuneella voi olla kymmeniä päällekkäisiä velkojaYlivelkaantuneella voi olla kymmeniä päällekkäisiä velkoja
    Takuu-Säätiössä on nähty, että velalliselle voi kertyä useita kymmeniä velkoja, koska heillä on mahdollisuus saada velkaa velan päälle. Tilanne voi johtaa hallitsemattomaan velkakierteeseen.
  • Pikavippiyhtiö Ferratum oikaisee väitteitä pikavipeistäPikavippiyhtiö Ferratum oikaisee väitteitä pikavipeistä
    Pikavippiyhtiö Ferratum oikaisee tiedotteessaan julkisuudessa esitettyjä perättömiä väitteitä pikavipeistä, lainojen koroista ja pienluottoalasta.
  • Pikavippien loppuminen lisää mahdollisesti rikollista toimintaaPikavippien loppuminen lisää mahdollisesti rikollista toimintaa
    Pikavippien kielto ja rajoitus on ollut kovasti puheenaiheena. Eduskunnan täysistunnossa käytiin läpi kahta lakiesitystä koskien pikavippejä. Vippien kieltämisellä kuitenkin on myös kääntöpuoli.
  • Kuluttajaviraston markkinaoikeuteen haastama pikavippiyritys kertoo näkökulmansaKuluttajaviraston markkinaoikeuteen haastama pikavippiyritys kertoo näkökulmansa
    Kuluttajaviraston markkinaoikeuteen haastama pikavippiyritys OPR-Vakuus kertoo tiedotteessaan näkökulmansa Kuluttajaviraston esittämiin syytteisiin.
  • Merkintä luottotiedoissa? Jopa tavallisten pankkipalveluiden käyttö voi vaikeutuaMerkintä luottotiedoissa? Jopa tavallisten pankkipalveluiden käyttö voi vaikeutua
    Kun laskut tai velat ovat riittävän kauan lojuneet maksamattomina, seurauksena on maksuhäiriömerkintä. Se tarkoittaa, että luottoa ei muutamaan vuoteen saa. Pahimmillaan merkintä luottotiedoissa voi kuitenkin vaikeuttaa arkipäiväistä asioiden hoitamista, kuten pankki...
  • SaldoSaldo
    Saldo tarjoaa kohtuullisen koron luottoja. Palvelun tarjoama lainatuote soveltuu niin pieneen kuin hieman suurempaankin rahantarpeeseen. Lainaa on tarjolla 50 - 5000 euron väliltä. Takaisinmaksun voi hoitaa maksamalla kerralla koko summan tai pienissä kuukausierissä....
  • Ellos YksityislainaEllos Yksityislaina
    Ellos Yksityislaina – kätevä tapa rahoittaa pienet menoerät! Voit saada Ellos Yksityislainaa 100 eurosta jopa 2500 euroon asti ilman vakuuksia tai takaajia. Ellos Yksityislainan saanti edellyttää vähintään 25 vuoden ikää, puhtaita luottotietoja ja säännöllisiä kuu...
  • Imatra ei lähde mukaan vippimainoskieltoonImatra ei lähde mukaan vippimainoskieltoon
    Useat kaupungit harkitsevat pikavippimainosten poistamista katukuvastaan. Ratkaisuja perustellaan imagokysymyksillä, sillä mainosten pelätään vahingoittavan kaupungin imagoa.