Joustoluotto

Joustoluotto on lainamuoto, jolla tarkoitetaan yleensä tililuottoa, luottotiliä tai vastaavaa jatkuvaa lainaa.

Joustoluotto on nimensä mukaisesti joustava laina
. Joustoluoton avulla voi hankkia talouteen pientä liikkumavaraa, sillä joustoluottoa voi nostaa omalle pankkitililleen tarvitsemiaan määriä. Joustoluottoa voi nostaa kerralla esimerkiksi 20 – 100 euroa tai enemmän, ja jos myöhemmin ilmenee lisää lainatarvetta, luottoa voi nostaa lisää.

Myös joustoluottojen takaisinmaksu on usein joustavaa. Nostetut luotot voi maksaa takaisin osamaksulla tai yhdellä kertaa. Yleensä joustoluottoa tarjoavat lainapalvelut edellyttävät, että nostettua luottoa tulee kerran kuukaudessa lyhentää vähintään tietyn minimilyhennyksen verran. Minimilyhennysten koko vaihtelee lainapalvelusta riippuen. Mikäli joustoluoton maksaa takaisin monessa erässä, on lisämaksuajalta maksettava korkoa.

Joustoluottoja on monen hintaisia, joten eri palveluiden vertailu on järkevää. Huomiota kannattaa kiinnittää nostoprovision määrään ja kuukausikorkoihin. Monet palvelut eivät peri lainkaan korkoa, jos maksaa lainan takaisin yhdellä kertaa, mikä on tietysti etu. Useimmiten joustoluottosopimuksen voi tehdä ilman avausmaksuja tai kiinteitä kuukausimaksuja. Vertailun apuna voi käyttää esimerkiksi näiltä sivuilta löytyvää hintavertailutyökalua.

Kenelle joustoluotto sopii?

Joustoluottosopimuksen hankkiminen voi olla hyödyllistä, mikäli tarvitset silloin tällöin pikavippejä. Joustoluotto sopii myös henkilöille, jotka eivät ole varmoja lainatarpeensa suuruudesta, mutta jotka eivät halua nostaa liian suurta vippiä varmuuden vuoksi. Joustoluottoa ei myönnetä ilman luottotietoja, eikä joustoluottoa kannata hankkia, jos tulot ovat erittäin pienet tai vaikeasti ennustettavat. Joustoluottoa tarjoavat lainapalvelut saattavat pyytää hakijaa toimittamaan palkkakuitin, eläkepäätöksen tai tiliotteen, jotta ne voivat varmistaa, että hakijalla on riittävästi tuloja luoton takaisinmaksua varten.

Joustoluottosopimuksen voi tehdä netin kautta verkkopankkitunnusten avulla, eikä asiointia konttorissa tai pankissa tarvita. Useat pikavippi- ja kulutusluottoyritykset tarjoavat nykyään joustoluottoja, ja joustoluotto onkin hyvä vaihtoehto pikavipille tai pienelle kulutusluotolle.

Joustoluotto

  • Sama asia kuin luottotili, tililuotto tai käyttölaina
  • Tee luottosopimus ja nosta lainaa silloin kun tarvitset
  • Maksat vain nostetuista lainasummista
  • Pystyt itse vaikuttamaan takaisinmaksuajan pituuteen

Tähän liittyvät artikkelit

  • TililuottoTililuotto
    Tililuotto on jatkuva luotto, jonka käyttäjä voi valita nostamansa lainasumman vapaasti luottorajansa puitteissa. Tunnetuin tililuoton muoto on luottokortti, mutta yhä useammin on tarjolla kortittomia tililuottoja, joita voi hakea internetin kautta samaan tapaan kuin...
  • RisicumRisicum
    Risicum tarjoaa rahoitusratkaisuita arkipäiväisiin tarpeisiin. Valittavissa on joustolaina (2050 €) tai kertalaina (500, 750 tai 1000€). Hakeminen on nopeaa, ja lainan saa heti tilille. Kummassakin lainatyypissä maksuaikaa saa mukavasti.
  • LainastoLainasto
    Lainasto on suomalainen, tililuottoa myöntävä luottoyhtiö, joka tarjoaa lainaa 200 - 2000 euroa. Et tarvitse vakuuksia tai takaajaa. Lainasto tarjoaa tuttua 2000 euron luottorajaa. Pääset hakemaan oman luottorajasi nettipankkitunnuksilla. Lainahakemuksen lähettämi...
  • LainatoriLainatori
    Lainatori on joustavaa luottoa tarjoava lainasivusto. Lainatorin kautta voi hakea käyttöönsä 2000 euron luottorajan, josta voi nostaa vippiä tekstiviestillä. Lainatorin tililuotto haetaan internetin kautta. Ensimmäisellä lainauskerralla asiakkaan on nostettava vä...
  • Laina.fiLaina.fi
    Laina.fi vaihtoi pikavippinsä Käyttölainaksi ja Kertalainaksi. Uusi palvelu on yhtä helppo ja nopea kuin pikavipit - ja voit saada lainaa jopa 2500 euroa. Käyttölaina on joustava, jatkuva luotto. Kun haet lainaa, sinulle myönnetään 2500 euron luotto. Käyttölaina o...
  • Pikavippipalvelu Laina.fi siirtyi tililuottoonPikavippipalvelu Laina.fi siirtyi tililuottoon
    Jo useampi lainapalvelu on varautunut kesäkuun alun lakimuutoksiin vaihtamalla pikavipit tililuottoihin. Tuotteitaan ovat uudistaneet ainakin Euroloan ja Laina.fi, ja myös Viestilaina ja Ferratum kertovat verkkosivuillaan, että uudistuksia on luvassa.
  • JoustolainaJoustolaina
    Joustolaina on ruotsalaistaustainen luottoyritys, jonka kautta voi hakea kulutusluottoa 1000 - 4000 euroa. Joustolaina soveltuu siis erinomaisesti pieniin ja keskisuuriin rahoitustarpeisiin. Laina voi olla avuksi esimerkiksi auton hankinnassa tai pienessä remontissa.
  • EuroloanEuroloan
    Euroloan on jo vuosia Suomessa toiminut pikalainapalvelu, joka edustaa ehdotonta alansa huippua. Euroloan on osa Euroloan Groupia, joka toimii kymmenissä eri maissa ympäri Eurooppaa. Yritys on siis varmasti riittävän kokemuksen omaava, ja ennen kaikkea luotettava.
  • EverydayEveryday
    Everyday on kännykällä tai netin kautta nostettava joustoluotto. Saat heti käyttöösi 2000 euron luottorajan. Sopimuksen tekeminen on maksutonta, eikä kuukausimaksuja peritä. Lainakuluja maksat ainoastaan omalle pankkitilillesi nostamistasi summista. Everyday-luott...
  • Pikavipit loppuvat, miten toimin?Pikavipit loppuvat, miten toimin?
    Maksa vanhat vipit pois normaalisti ja tutustu uusiin lainapalveluihin, neuvoo pikavippiyhtiö Risicum.